FinnHEMS – Suomen lääkärihelikopteritoiminnan ydin

FinnHEMS vastaa Suomen lääkärihelikoprteritoiminnasta yhdessä yliopistollisten sairaaloiden kanssa. FinnHEMSin kuusi eri tukikohtaa ovat suomalaisten apuna kautta maan. Tukikohtia ovat Vantaa, Turku, Tampere, Kuopio, Oulu ja Rovaniemi. HEMS- helikopteritoiminnassa erittäin tärkeää on tiivis yhteistyö eri alan ammattilaisten välillä kuten ensihoitajat, lentäjät sekä muut lentotoiminnan ja lääketieteen asiantuntijat. Vuonna 2014 HEMS on vastaanottanut yhteensä noin 14 444 hälytystä.

Hätäkeskus tekee päätöksen siitä, milloin lääkintähelikopteri kutsutaan paikalle. Näitä tilanteita ovat yleisimmin pikaista apua vaativat tilanteet kuten onnettomuudet sekä peruselintoimintojen vakavat häiriöt kuten tajuttomuus, hengitysvaikeudet tai elottomuus. Seuraavaksi käydään hieman läpi tukikohtia, niiden sijaintia, hälytys- sekä henkilöstömääriä.

Vantaan tukikohta on Helsinki-Vantaan lentoaseman yhteydessä ja siten se palvelee koko Uudenmaan aluetta. Tukikohdassa työskentelee yhteensä 29 henkilöä. Hälytyksiä tällä alueella tulee keskimäärin seitsemän vuorokaudessa ja siten vuodessa noin 2600.

Turun tukikohta sijaitsee Turun lentoaseman alueella ja se palvelee koko Varsinais-Suomen aluetta. Helikopteria käytetään ajottain myös Satakunnan ja Uudenmaan alueella, jonne se pääsee noin 30 minuutin sisällä hälytyksestä. Hälytyksiä tulee noin kuusi vuorokaudessa ja vuodessa se tekee yhteensä noin 2150. Tukikohdassa työskentelee yhteensä 24 henkilöä.

Tampereen tukikohta sijaitsee Pirkkalan lentoasemalla. Tukikohdassa työskentelee yhteensä 21 henkilöä ja Tampereen tukikohdasta helikopteri tavoittaa 30 minuutin sisällä hälytyksestä koko Pirkanmaan alueen, osittain Kanta-Hämeen, Keski-Suomen, Satakunnan sekä myös Varsinais-Suomen.

Kuopion tukikohta sijaitsee Toivalan alueella. Kuopion tukikohdasta helikopteri tavoittaa 30 minuutin sisällä hälytyksestä Pohjois- ja Etelä-Savon alueet. Hälytyksiä tälle tukikohdalle tulee noin seitsemän vuorokaudessa, joka tekee vuodessa yhteensä noin 2500 hälytystä. Kuopion tukikohdassa työskentelee jopa 32 henkilöä.

Oulun tukikohta sijaitsee tällä hetkellä tilapäisesti Oulunsalon lentokentän alueella. Oulun yliopistollinen sairaala yrittää selvittää, minne uusi pysyvä tukikohta rakennettaisiin. Rakentaminen tapahtuukin lähivuosina. Oulun tukikohdasta lääkärihelikopteri tavoittaa 30 minuutin sisällä hälytyksestä Pohjois-Pohjanmaan alueen ja Kainuuta. Oulun tukikohdassa työskentelee tällä hetkellä 24 henkilöä.

Rovaniemen tukikohta sijaitsee Rovaniemen lentokentällä. Rovaniemen tukikohdasta helikopteri tavoittaa 30 minuutin sisällä hälytyksestä laajasti Rovaniemen sekä sen ympäröivät alueet kuten Tervola, Pello, Kemijärvi ja Sodankylä. Tukikohdassa työskentelee noin 27 henkilöä.

FinnHEMSin työ on todella tärkeää, jotta suomalaisilla olisi asuinpaikasta riippumatta saatavilla oikeanlaista ja pikaista terveydenhuoltoa onnettomuuden tai sairauskohtauksen sattuessa.

lääkärihelikopteri