Ilmari siirtyi kokonaan valtion toiminnaksi vuoden 2012 alusta.
Vuonna 1997 perustetun Ilmarin tuki ry:n tarkoituksena oli kehittää ensisijaisesti pelastus-, sammutus-, etsintä- sekä ensihoitopalveluja Itä- ja Keski-Suomen alueella. Ilmari-kopterin tukikohta oli ensin Varkauden keskustassa, josta vuonna 2008 siirryttiin Joroisten lentokentälle. Ilmati on auttanut 15 toimintavuotensa aikana tuhansia ihmisiä laajalla ja osin vaikeakulkuisella toimialueellaan.
Merkittävä osa Ilmarin budjetista on tullut yksityisiltä lahjoittajilta, yrityksiltä ja yhteisöiltä. Ilman tätä merkittävää tukea Ilmari ei olisi pysynyt ilmassa. SUURKIITOS!
Vuosi 2011 oli Ilmarin tuki ry:n viimeinen toiminnallinen vuosi. Lääkärihelikoptereiden toiminta siirtyi vuoden 2012 alusta Ilmarin tuki ry:ltä sairaahoitopiirien omistamalle ja vatlion tukemalle FinnHEMS Oy:lle.
Ilmarin tuki ry:n tavoitteena oli, että valtiovalta jonain päivänä ottaisi vastuun toiminnasta tasapuolisesti koko maassa ja jatkaisi hyväksi havaittuja toimintatapoja. Nyt tämä toteutui!
Arto Seppälä
puheenjohtaja
Ilmarin tuki ry